Read Hullu by Juha Hurme Online

hullu

Hullu on kertomus siitä, kuinka järki lähtee kävelylle ja palaa vasta kuukauden kuluttua takaisin. Suljetulle osastolle nielaistu henkilö tarkastelee maailmaa ja itseään omin särkynein sanoin ja nyrjähtäneen mielensä voimin. Henkilö päättää kirjoittaa aikansa kuluksi näytelmän hulluuden ylistykseksi Josef Julius Wecksellille, murhenäytelmä Daniel Hjortin luojalle ja LapinHullu on kertomus siitä, kuinka järki lähtee kävelylle ja palaa vasta kuukauden kuluttua takaisin. Suljetulle osastolle nielaistu henkilö tarkastelee maailmaa ja itseään omin särkynein sanoin ja nyrjähtäneen mielensä voimin. Henkilö päättää kirjoittaa aikansa kuluksi näytelmän hulluuden ylistykseksi Josef Julius Wecksellille, murhenäytelmä Daniel Hjortin luojalle ja Lapinlahden sairaalaelinkautisvangille. Teos kantaesitetään käytettävissä olevin voimin ensimmäisen ja viimeisen kerran lukudraamana suljetun osaston uudenvuodenkekkereissä. Se ei mene niin kuin pitäisi, mutta menee kumminkin. Juha Hurmeen Hullu ei sure eikä synkistele, vaan kertoo asioista oikeilla ja väärilläkin nimillä. Henkilö romahtaa tutun ja turvallisen läpi pohjalle asti, yhteiskunnan romukellariin. Se ei tunnu mukavalta, mutta pohja on kuitenkin siitä hyvä paikka, että se pitää taas jalkojen alla. Kellarista löytyy sitä paitsi mielenkiintoisia tyyppejä, tarpeeksi hulluja sanoakseen suorat sanat tähän suorasanaiseen kertomukseen....

Title : Hullu
Author :
Rating :
ISBN : 9789518514551
Format Type : Hardcover
Number of Pages : 248 Pages
Status : Available For Download
Last checked : 21 Minutes ago!

Hullu Reviews

  • Riesa
    2019-06-10 05:01

    Kun palikat alkaa putoilla, kaikki tavanomainen muuttuu vieraaksi. Julkinen vessa on käsittämättömän monimutkainen sokkelo, teeveden keitto vaatii buddhalaismunkin hermoja, ja aika tuntuu valuvan kadoksiin prakaavasta saumasta. Järjen katoaminen on realistista, osuvaa ja samaistuttavaa. Sitten palikat alkaa palailla pinoihinsa ja homma luisuu liialliseen nokkeluuteen. Päähenkilö käsittelee omaa tarinaansa kirjoittamalla elämänkertoja hulluuteen suistuneista kirjailijoista. Tässä kohtaa on vaikea kuvitella lukevansa fiktiota enemmän kuin poikkifiktiivistä dokumentaatiota taiteilijan omasta elämästä.Yhteenvedoksi ja oopperan huipennukseksi kirjoitetun näytelmän puolivälissä meinasin luovuttaa koko kirjan kesken, älyllistä ilotulitusta oli heikomman hankala seurata, etenkin Weckselliä lukemattoman. Profeetta Amoksen sanoin: "Tuossa näytelmässä oli liian monta ongelmaa minun makuuni. Käsittelen mieluummin yksinkertaisempia filosofisia ongelmia, ja yhtä kerrallaan. --- Esimerkiksi tätä tuolia. Sillä on neljä jalkaa. Mutta myös koiralla on neljä jalkaa. Mistä tietää, kumpi on kumpi? --- Ihmisellä on kaksi kättä. Onko hänet siitä syystä aina naulittava ristille?"

  • JaanaMi
    2019-05-31 05:00

    Intensiivinen kertomus ajautumisesta akuuttiin psykoosiin. Teos alkaa siitä, kuinka keskushenkilö päätyy psykoosiin ja suljetulle osastolle, ja päättyy siihen, kun osaston ovet taas aukeavat ulkomaailmaan. Tässä välissä käydään syvällä järkkyvän mielen sisällä. Lukijalle hahmottuu kohtaus kohtaukselta, miltä tuntuu romahtaa maailman ja sen arjen läpi, tasapainon ja terveyden tuolle puolen. Hurmeen romaanissa vetoaa sen suorasanaisuus, kauhistelemattomuus ja kaunistelemattomuus. Ja se, kuinka kirjallisuus, kirjoittaminen ja toiset ihmiset pitävät elämässä kiinni silloinkin, kun ote lipsuu. Hurmeella on ainutlaatuinen taito kaapata elämää mukaan tekstiin, vinksahtaneena ja sellaisenaan!

  • Aapo
    2019-06-10 03:59

    Lähti hyvin, mutta jonkin verran lopahti loppua kohti. Kiinnostavinta minusta tässä oli minä-kertojan kuvaus siitä, mitä "hullun" päässä liikkuu, mutta sitä ei loppupuolella enää juuri ollut. Huipennukseksi tarkoitettu näytelmän luku meni minulta ohi, mikä tietysti voi olla enemmän omani kuin kirjan vika. Yllättävän paljon minua myös häiritsi se, kun en tiennyt, missä määrin tämä perustuu todellisuuteen. Tämähän on romaani, mitä väliä sillä on?

  • Raila
    2019-05-26 09:02

    Häkellyttävän hieno kuvaus mielen järkkymisestä. Hurme käsittelee aihetta inhimillisesti ja ymmärtäväisesti, tahatonta tai tahallista huumoria unohtamatta. Välillä nauroin ääneen, välillä oli pala kurkussa. Rikas kieli ja tajunnanvirtamaisuus tekevät lukemisesta vauhdikasta ja lukukokemuksesta nautittavan.

  • Paavo Kerosuo
    2019-05-27 07:04

    Upealla kielellä kirjoitettu psykoosikuvaus.

  • Aksu Piippo
    2019-06-16 10:01

    Ajoittain tosi hienoja pätkiä, mutta kokonaisuus hajoilee. Sellaistahan hulluus toisaalta on, mutta kirjallisuudelta toivoo myös muita asioita.

  • Tapani Aulu
    2019-05-20 10:53

    Tämä hullu tahtoi muutakin kuin, että ding-dong-kello soittaa saa pimpelipom. Oliphan erikoinen kirja, mutta niin ne Hurmeet taitaa aina olla. Meinasin laittaa että jollakin tavalla vinksahtanut, mutta kyllä tämä oli ihan joka tavalla vinksahtanut.

  • Kati
    2019-06-01 03:55

    Kolme ja puoli tähteä. Hurme on eittämättä lahjakas kirjoittaja, ja suljetun osaston asukit taas hauskaa porukkaa.

  • Hannu Sinisalo
    2019-05-26 11:10

    Uskomatonta ajatuksen juoksua, pelottavan tarkka kuvaus mielen sairastumisesta.

  • Janne Typpi
    2019-05-29 11:04

    Luin kirjan päivä sen jälkeen, kun olin nähnyt unohtumattoman hienon näytelmäversion Teatteri Jurkassa. Kävin jo Hesarilla kirjadivari Punaisessa Planeetassa, Olympiastadionin pururadalla juoksemassa sekä Katajanokalla katsomassa ulappaa. Juha Hurme kävi näissä samoissa paikoissa ennen ja jälkeen Auroran suljetun osaston jaksoaan. Hullu on kertomus siitä tapahtumasarjasta. Se on rehellinen ja avoin kertomus hulluudesta, toveruudesta, toipumisesta, luovuudesta sekä mielenterveyshoitomme nykytilasta.

  • Maria
    2019-06-10 11:03

    Suotavaa lukemista jokaiselle, joka kaipaa kohtaamisia, stigmojen tai stigmatisoitumisensa työstämistä, vahvistusta, inhimillisyyttä, leikkiä, valoa. Suotavaa lisäksi vastaanpyristelijöille, selviytyjille ja heille, jotka kaipaavat kertomuksia, ehkä jostain kaukaa. Sellaisia, joiden avulla on tarkoitus nähdä lähelle.

  • Laika
    2019-05-25 06:20

    Ihan okei. Psykoosin kuvaus oli uskottavaa ja todentuntuista, mitä olen psykoottisten tekstejä lukenut. Jonkinlainen lämpö tässä oli mukana, kuten hullujenhuonekuvauksissa yleensäkin, josta en ole varma mitä mieltä olen - samaan aikaan kun pyrittiin ilmaisuun, joka vain kertoo miten asiat ovat. Aika solidi kolme tähteä, ei jää vaivaamaan mieltä eikä tunnu että lukisin koskaan uudestaan, mutta ei mennyt aika hukkaankaan.

  • Sinisiipi
    2019-05-19 10:22

    Luin tätä monta kuukautta ja ei edistynyt yli puolen välin. Lopulta luovutin koska tämä toimi paremmin unilääkkeenä kuin lukuelämyksenä. Ihan liian sekava kirja ja mulla oli koko ajan tunne,että halusi tehdä liian mystisen kuvan mielensairaudesta. Liika mystisyys ei toiminut, en saanut mistään tarttumapintaa koko asiaan. Välillä englanninkieli ärsytti,ehkä johtui siitä kun kirja alkoi ärsyttää yöpöydällä muutenkin.

  • Hannu Vessari
    2019-06-04 10:02

    Miltä tuntuu sairastua psykoosiin? Jos tätä kirjaa uskoo, niin varsin ahdistavalta. Mutta Hurmeen tapa kirjoittaa on jollakin hauskalla tavalla nyrjähtänyt, että välillä lukiessa nauraa ääneen. Omintakeisen käsittelyn lopputuloksena rankasta lähtökohdasta päädytään jotenkin hyvin uskottavan toiveikkaaseen loppuun. Tai ainakin yhden etapin maaliin. Dramatisoitu versio pyörii muuten juuri parhaillaan teatterissa Tampereen Telakalla.

  • Anni
    2019-06-01 04:02

    Hieno kirja vaikeasta aiheesta. Hurme ei juutu omakohtaisuuteen, säilyttää kuitenkin herkän otteensa: rypemättä ja kainostelematta. Mielen hajoaminen on kuvattu uskottavasti ja sopivan suoraviivaisesti. Sairaalan kanssamatkustajien kuvauiksissa hienoa visuaalisuutta. Lopun näytelmäkohtsus vähän puuduttava. Hurme on vaikuttava taiteilija - tässäkin teoksessaan.

  • Johannes
    2019-05-18 07:07

    At times dark and hard-hitting, but mostly it's very hilarious as it digs deeply into its crazy characters. The approach was a bit too much "all over the place" and thus the book felt quite uneven and uninspiring in some chapters.

  • Tsuhonets
    2019-05-26 09:59

    I hated the tasteless language. Content was poor as well.

  • Arja
    2019-06-04 12:15

    Kirja toimii parhaiten, kun ei sorru selittämään liikaa. Siitä siis tähdet. Mainiota luettavaa. Myös hulluille.

  • Kristiina
    2019-05-21 05:19

    Pelottavan uskottava. En suosittele heikkoheroisille, saattaa viedä mukanaan maailmaansa.

  • Outi
    2019-06-14 07:06

    Mielenkiintoinen, välillä hauska, välillä itkettävä kuvaus suljetusta osastosta ja mielen hajoamisesta ja uudelleen rakentumisesta.